Etusivu » Blogi » Teemu Hassinen

Vaikeassa tilanteessa selvitään yhteistyöllä, ei protestoimalla

Teemu Hassinen 25.11.2015

Yliopistojen rahoitukseen kohdistuvat säästöt ovat liian suuret. Se ei saa kuitenkaan johtaa yliopistojen toiminnan tyrehtymiseen, sillä tällä olisi kestämättömät vaikutukset Suomelle.

 

Väistämättömien sopeuttamistoimen suunnittelun vuoksi henkilöstö on hämillään ja tuntee epävarmuutta tulevasta, mikä on ymmärrettävää. Kaiken keskellä henkilöstö hoitaa työnsä ja osoittaa sitoutumista sekä hyvää asennetta. Tilanteen ikävyys ei vie pois sitä tosiasiaa, että korkeakoulukentässä todella tarvitaan sopeuttamistoimia ja rakenteellisia muutoksia. Nyt oleellista onkin se, kuinka onnistuneesti ja pitkänäköisesti sopeuttamistoimet sekä muutokset valitaan ja toteutetaan. Kyseessä on iso muutos, joka onnistuu yhteistyöllä. Protestoimalla vaikeutetaan tätä yhteistyötä. Yliopistoissa ei ole aikaa tuhlattavaksi, nyt tulee suunnitella ja toteuttaa, jotta voidaan itse ja mahdollisimman ennakoivasti vaikuttaa tulevaisuuteen.

Suomen yliopistot ovat esimerkillisesti käynnistäneet innovatiivisia ja rohkeita toimia, joilla suomalainen korkeakoulutus ja tutkimus kyetään turvaamaan tulevaisuudessa mahdollisimman hyvin. Ei näitä toimenpiteitä huvikseen tehdä, vaan siksi, että nyt täytyy toimia. Yliopistojen johto osoittaa tässä vaikeassa tilanteessa samaa sitoutumista, kuin esimerkiksi yksittäinen työntekijä omassa toimessaan. Tehtävät ja tilanteet vaihtelevat. Yhteistyön voima pysyy.

 

Kommentoi

nimi: Teemu Hassinen

titteli: toimitusjohtaja

organisaatio: Sivistystyönantajat

Siirry kirjoittajan profiiliin »


Arkisto