Etusivu » Blogi » Piia Alvesalo

Kiduttaja-Kauko ja muita hyviä opettajia

Piia Alvesalo 09.08.2016

11-vuotias kummipoikani nousi upottavasta tuolista elokuvan loppumusiikin saattelemana. Minulla pyöri vieläkin 3D vauhtipätkä silmissä, mutta poika valitteli vatsalihaksia.

 

”Ai jai, kun tuntuu”, poika irvisti. Kysyin, mistä moinen. ”No, Kiduttaja-Kaukon kuntopiiristä”, kuului vastaus. Kulmakarvani kohosivat, kun vilkaisin ylpeästi hymyilevää poikaa. ”Siis mistä ja kuka?” kysyin. ”No, Kiduttaja-Kauko, meidän liikunnan ope”, kuului vastaus. Pojan hymy syveni, kun kulmakarvani jatkoivat nousuaan. Joko olen käsittänyt nykykoulun menon ihan väärin tai sitten tässä on jotain, mitä kummitäti ei nyt ymmärrä. Lyhyen kotiinkävelyn ja keskustelun jälkeen ilmeni, että kyseessä on todella liikunnanopettaja, jonka tunteja kaikki odottavat. ”Paras ope”, poika tokaisi ja katsoi minua rennon totisesti. Opin, että Kauko pistää lapset tekemään hommia, oli sitten kyseessä kuntopiiri, juoksu tai mikä tahansa liikuntalaji. Ohjeet ovat selvät ja säännöt myös. Ja ne käydään yhdessä läpi. Kukaan ei valita ja kaikki tekevät parhaansa. Se ilmeisesti riittää, kunhan oikeasti yrittää. Kauko tuntuu olevan tiukka, oikeudenmukainen ja kohtelee lapsia fiksuina olentoina. Nostin Kaukolle hattua mielessäni.

 

Kun asiaa tarkemmin pohtii, useampi meistä on kohdannut Kiduttaja-Kaukon omalla opintiellään. Persoona, joka on vaatinut ja pistänyt tekemään töitä, eikä päästänyt liian helpolla. Mutta on samalla ottanut meidät yksilöinä huomioon. Aluksi moinen ote on saattanut ärsyttää, mutta viimeistään aikuisena on ymmärtänyt, että toiminnassa oli pointti.

 

Kesän aikana olemme ystävien kanssa puhuneet paljon lapsista, nuorista, oppimisesta ja koulutuksesta. Olemme miettineet, mitä oppiminen oikeastaan on, mikä voima saa meidät oppimaan. Joskus aikoinaan uusien taitojen opettelu on ollut ihmisille elinehto. Miten meistä on kauan sitten kehittynyt viljelijöitä, kalastajia, talonrakentajia, sotureita ja muita elossapysymisen taidon omaavia olentoja. Nykyään jatkuvasti uuden oppiminen tuntuu olevan elinehto myös työelämässä. Ja kaikki me olemme kokeneet, että mitä mieluisampaa uuden oppiminen on, sen paremmin omaksumme opeteltavan asian ja osaaminen kasvaa.

 

Puhuimme myös siitä, miten opitaan; joku käsillään tekemällä ja joku lukemalla, mutta onko siinäkään niin selkeää rajaa? Suuri osa lapsista ja nuorista oppii sekä tekemällä että lukemalla. Keskustelimme myös siitä, mitä opimme koulussa ja mitä muualla, miksi kouluviihtyvyys on Suomessa niin alhaalla ja saako koulussa pärjätä vai onko hikipinko ikuinen leimasana, jolla aktiiviset lannistetaan? Samassa keskustelussa sivusimme myös sitä,  korostetaanko oppimisessa tarpeeksi ahkeruutta, mikä on opettajan rooli ja mitä ajatella poikien koulutusmahdollisuuksista. Paljon kysymyksiä ja paljon erilaisia vastauksia. Ei yhtä selkeää vastausta tai ratkaisua mihinkään. Siitä olimme samaa mieltä, että yksi malli ei sovi kaikille. Ja siitä, että oppimiseen suhtaudutaan ristiriitaisesti; halutaan kyllä oppia, mutta ei aina tunnusteta, että se vaatii paljon työtä. Lisäksi totesimme, että Suomen hyvät koulutusmahdollisuudet ovat itsestäänselvyys, joita ei ehkä sittenkään osata tarpeeksi arvostaa. Paljon kysymyksiä ja liian vähän kunnollista laajaa keskustelua, totesimme. Tarvitaan ehkä Kiduttaja-Kauko, joka saa meidätkin liikkeelle jakamaan ajatuksiamme.

 

Kommentoi

nimi: Piia Alvesalo

titteli: viestintäpäällikkö

organisaatio: Sivistystyönantajat

Siirry kirjoittajan profiiliin »
 


Arkisto