Etusivu » Ajankohtaista » Uutiset ja tiedotteet

Uutiset ja tiedotteet

Suomalaiset korkeakoulut ovat täysivaltaisesti mukana kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla


07.02.2017

 

Korkeakoulujen vieraskielinen tutkintokoulutus muuttuu tulevana syksynä maksulliseksi EU-maiden ja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Käytännössä näistä maista tulevat, ensi syksynä uutena aloittavat opiskelijat siis maksavat opinnoistaan lukuvuosimaksun.

Korkeakoulujen englanninkielisten tutkinto-ohjelmien haut syksyllä alkaviin ohjelmiin ovat nyt pääosin sulkeutuneet ja tulos on ollut useimmille positiivinen yllätys.

 

Hakijamäärät laskivat, mutta paljon vähemmän kuin mitä pohjoismaisten kokemusten pohjalta ennakoitiin. Ruotsissa hakijamäärä laski 70 prosentilla, kun lukuvuosimaksut otettiin käyttöön vuosikymmenen alussa. Alustavien tietojen mukaan Suomessa hakijamäärät ovat joissain korkeakouluissa enimmillään puolittuneet, mutta toisissa kansainvälisten hakijoiden määrä on jopa kasvanut. Tampereen yliopisto kertoi huimasta 66 prosentin lisäyksestä.

 

Jos Ruotsin kokemusten pohjalta tiedettiin ennustaa, että hakijamäärä tipahtaa, voitaneen samojen kokemusten pohjalta odottaa, että määrät lähtevät nousuun ensitiputuksen jälkeen. Viime vuonna Ruotsissa päästiin jo lähes lukuvuosimaksuja edeltäneeseen tilanteeseen hakijoiden määrässä. Positiiviset viestit Ruotsista kertovat myös, että kansainvälisten ohjelmien kehittäminen on lisännyt yhteistyötä yliopiston sisällä ja vienyt monia yliopistojen toimintoja eteenpäin kaikkien opiskelijoiden hyödyksi.

 

Hakijamäärät ovat kiinnostava asia, mutta oleellisempaa on, kuinka moni hakijoista aloittaa syksyllä opinnot. Moni kansainvälinen opiskelija hakee useaan yliopistoon samanaikaisesti. Korkeakouluilla on nyt iso työ hakijoiden kontaktoinnissa ja mahdollisuuksien tarkemmassa avaamisessa.

 

Kansainvälisten tutkinto-ohjelmien rakentaminen ja markkinointi ovat pitkäjänteistä toimintaa ja niissä tarvitaan määrätietoista otetta. Paljon työtä on edessä, mutta alku vaikuttaa lupaavalta.

 

Kirjoitus on julkaistu Kauppalehdessä 7.2.2017.

 

Lisätietoja,

Heikki Holopainen

Asiantuntija, Sivistystyönantajat

p. 0400 639331

 


Takaisin uutisiin ja tiedotteisiin