Etusivu » Ajankohtaista » Uutiset ja tiedotteet

Uutiset ja tiedotteet

Miten pidämme kaikki nuoret mukana? Kymppiluokat – tulevaisuuttaan pohtivan nuoren unohdettu mahdollisuus


28.06.2018

Peruskoulunsa v. 2016 päättävistä nuorista 435 jatkoi heti opiskelua peruskoulun lisäopetuksessa eli kymppiluokalla.

 

Jos nuoren peruskoulu on sujunut takkuisesti ja päättötodistuksella on vaikea päästä jatkamaan opintoja, on tarjolla mahdollisuus korottaa numeroitaan ja saada siten paremmat valmiudet hakea jatko-opiskelupaikkaa. Perusopetuksen jälkeen voi hakea yhden lukuvuoden kestävään lisäopetukseen eli kymppiluokalle.

 

Kymppiluokalla opetus suunnitellaan yksilöllisesti nuoren tarpeiden mukaan ja siellä voi opiskella samoja aineita kuin peruskoulussa (yhteisiä ja valinnaisia aineita). Lisäksi voi opiskella muita perusopetuksen tehtävän mukaisia oppiaineita tai oppiainekokonaisuuksia, ammattiin valmentavia opintoja sekä työelämään tutustumista.

 

Jatko-opiskelupaikan kannalta ensiarvoisen tärkeää on, että aikaisempia perusopetuksen arvosanoja voi korottaa.

 

Kymppiluokka-toiminnasta löytyy ratkaisuja nuorten oman alan löytämiseen, keskeyttämisten vähentämiseen ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn.

 

Kymppiluokka on ainoa vaihtoehto päättötodistuksen arvosanojen korottamiseen

 

Turun kristillinen opisto on järjestänyt kymppiluokkia vuosikausien ajan. Opiskelijamäärät ovat kehittyneet vuosien saatossa huolestuttavaan suuntaan. Nykyään nuoria halutaan ohjata suoraan tutkintotavoitteeseen koulutukseen, mikä on sinänsä kannatettava asia. Vaikka suurin osa nuorista etenee peruskoulusta suoraan lukioon tai ammatilliseen koulutukseen, niin kaikilta se ei luonnistu yhtä vaivattomasti.

 

-        Nuorilla on erilaisia valmiuksia jatkaa peruskoulun jälkeen toiselle asteelle ja siksi heille tulee olla tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Vain siten pidämme kaikki mukana, sanoo Turun kristillisen opiston pedagoginen rehtori Juha Kaivola.

 

Yksi vaihtoehto peruskoulun jälkeen on esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus eli VALMA, jonka tavoitteena on nimensä mukaisesti antaa valmiuksia hakea ammatilliseen tutkintokoulutukseen.

 

-        VALMA on hyvä ratkaisu, mutta ei sovi kaikille. Esimerkiksi niille nuorille, jotka haluavat korottaa peruskoulun päättötodistuksen arvosanoja ja pohtivat vielä hakeako lukioon vai ammatilliseen koulutukseen, se ei ole toimiva vaihtoehto, jatkaa Kaivola. 

 

Kymppiluokan hakijamäärien vähentymiseen on useita syitä. Yksi on tiedonpuute. Tähän Turun kristillinen opisto on vastannut jalkautumalla peruskouluihin. Opiston opiskelijat käyvät alueen peruskouluissa kertomassa omista kokemuksistaan.

 

Toinen syy kymppiluokkien hakijamäärien vähentymiseen on hakemiseen liittyvät muutokset, kun kymppiluokille haku siirtyi osaksi yhteisvalintaa ja haku tapahtuu vasta toisen asteen haun jälkeen kesällä. Kymppiluokka on sopivampi vaihtoehto, kuin paikka koulutusalalla, joka ei nuorta kiinnosta.

 

Nykyisen koulutuspolitiikan tulee tunnistaa kymppiluokkien mahdollisuudet

 

Koulutuspoliittisessa keskustelussa tulisi tunnistaa kymppiluokan mahdollisuus auttaa nuorta löytämään omat vahvuutensa ja opinpolkunsa. Samanaikaisesti on kyse nuorten syrjäytymisen ehkäisystä.

 

Kun etsimme ratkaisuja siihen, miten pidämme kaikki nuoret mukana koulutuksessa ja työelämässä, tulee keinoja etsiä sekä olemassa olevista ja toimivista ratkaisuista että samalla kehittää uusia.

 

-        Ei unohdeta kymppiluokkia, joissa arvosanojen korottamisen lisäksi oppii myös itsenäisyyttä ja vastuullisuutta. Samalla voi suunnitella jatko-opintoja ja kehittää opiskelutaitoja, toteaa Kaivola.

 

Lisätietoja,

Riikka Vataja, p. 040 536 0954

Elinkeinopoliittinen asiantuntija, Sivistystyönantajat

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Takaisin uutisiin ja tiedotteisiin