Etusivu » Ajankohtaista » Uutiset ja tiedotteet

Uutiset ja tiedotteet

Kansainvälisten opiskelijoiden ja tutkijoiden työllistymisestä Suomeen osaratkaisu osaamispulaan


11.06.2018

Hallituksen esitys EU:n ulkopuolelta tulevien kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkijoina ja opiskelijoina on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.

 

Esitys helpottaa kolmansien maiden tutkijoiden ja opiskelijoiden liikkumista EU:n sisällä sekä liikkumista ja jäämistä Suomeen. Täytäntöönpanossa pyritään lupamenettelyn yksinkertaisuuteen ja nopeuteen. Sivistystyönantajat pitää esityksen tavoitteita ja täytäntöönpanon periaatteita hyvin kannatettavina.

 

-        Kärsimme monilla aloilla osaamispulasta jo nyt. Lisäksi Suomen luontainen väestönkehitys on kääntynyt negatiiviseksi. Koulutetun väestön maahantulo ja työllistyminen on järkevä tehdä mahdollisimman helpoksi, sanoo elinkeinopoliittinen asiantuntija Heikki Holopainen.

 

Lakiuudistuksen myötä oleskelulupa myönnettäisiin opiskelijalle kahdeksi vuodeksi nykyisen yhden sijaan, mikäli opinnot kestävät tämän ajan. Oleskelulupa työnhakua tai yritystoimintaa varten myönnettäisiin jatkossa vuodeksi myös tutkijoille ja valmistuneille jatko-opiskelijoille. Perustutkinnon Suomessa suorittaneet ovat jo nyt voineet hakea vastaavaa lupaa, joten muutos yhdenmukaistaa käytäntöjä.

 

Kansainvälisen International Student Barometer -selvityksen mukaan Suomessa opiskelevista kansainvälisistä korkeakouluopiskelijoista yli 80 % pitää tärkeänä mahdollisuutta jäädä töihin Suomeen valmistumisen jälkeen. Suomen työmarkkinoiden avautuminen kansainvälisille opiskelijoille on kuitenkin suomalaisia hankalampaa, sillä heillä ei ole vastaavia verkostoja ja suomalaisen työelämän toimintamallien tuntemusta.

 

-        Toimivan lainsäädännön lisäksi tarvitsemme käytännön toimenpiteitä kansainvälisten opiskelijoiden ja tutkijoiden osaamispotentiaalin hyödyntämiseen. Lisäämällä vuoropuhelua oppilaitosten ja työelämän välillä ja ottamalla kansainvälisiä tutkijoita ja opiskelijoita laajasti mukaan työelämäyhteistyöhön, avaamme työelämän portteja heillekin, Holopainen jatkaa.

 

Hallituksen esitys HE 21/2018

Sivistystyönantajien lausunto hallintovaliokunnalle

 

Lisätietoja:

 

Heikki Holopainen, p. 0400 639 331

Elinkeinopoliittinen asiantuntija, Sivistystyönantajat


Takaisin uutisiin ja tiedotteisiin